Toimintasuunnitelma vuodelle 2024

14.10.2023

PAUn Pirkanmaan osaston

Toimintasuunnitelma vuodelle 2024

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta

PAU Pirkanmaan osasto 155 ry:n toiminnan tarkoitus on pyrkiä palvelemaan jäseniään jatkuvien muutosten lomassa. Vaikka toiminta on pitkään ollut horroksessa, on vuonna 2023 otettu askelia uutta kohti. Nyt, jos koskaan, on ehdottoman tärkeää pitää rivit tiiviinä ja osaston avustuksella tuoda liittoa lähemmäs jäsenten arkea. Osaston keinot vaikuttaa asioihin ovat monet, mutta vain jos jäsenistömme seisoo yhdessä rivissä. Yhdessä me voimme vaikuttaa työolosuhteisiin ja työssä jaksamiseen. Meillä on mahdollisuuksia tarjota koulutusta ja neuvotella monista asioista työnantajatahon kanssa. Sekä osasto, että toimikunta voivat tulevaisuudessa olla tehokas työkalu jäsenistölle monien erilaisten asioiden hoitamiseen ja edistämiseen. Tarvitaan vain halua tehdä yhdessä.

2. Tulevan toimintakauden haasteet ja mahdollisuudet

Vuosi 2024 tuo mukanaan todennäköisesti taas monta yllätystä, joista ei ole vielä edes aavistusta. Niihin reagointi on haastavaa ilman syvällisiä taustatietoja tapahtumien laadusta. Se luo samalla myös mahdollisuuksia. Toimikuntalaiset ovat aktiivisesti kehittäneet omia vastuualueitaan ja tehneet suunnitelmia myös tulevaisuuden suhteen.

3. Yhdistyksen toiminnan Painopisteet:

1. Sekä sisäisen, että ulkoisen tiedottamisen tehostaminen maakuntakirjeen, Tammerpostin, somen ja kentällä työkavereiden kanssa keskustelemalla

2. Jäsenhankinta ja olemassa olevan jäsenistön aktivointi tiedottamisen ja tapahtumien kautta

3. Toimikuntaan kuuluvien nimikkeiden toimenkuvan selkiyttäminen ja järkeistäminen

· Kesällä aktiivisemmin toimintaa

· Tiedotuksen tehostaminen ja organisointi, miten jäsenet löytävät toimikunnasta tarvitsemansa henkilön tai avun

· Nuorten jäsenten parempi palveleminen

4. Yhdistyksen muu sisäinen toiminta:

1. Kokoukset: Pyritään kokoontumaan kerran, kuukaudessa mikäli tulee jotain akuuttia niin tarpeen vaatiessa useammin. Vuonna 2023 kokouksia on ollut useammin ja toimikunnan sisästä viestintää on kokousten ulkopuolella ollut paljon.

2. Jäsenhankinta ja -huolto: Jäsenhankintaa pyritään tehostamaan yhteistyössä työsuojelupuolen ja luottamushenkilöiden kanssa. Myös jo olemassa olevia jäseniä pyritään palvelemaan kattavammin kuin tähän mennessä.

3. Tilaisuudet ja tapahtumat: Nyt etsimme uusia tapoja saada väkeä yhteen. Jäsenistöltä saadun palautteen perusteella pyrimme järjestämään myös vuonna 2024 erityyppisiä tapahtumia.

5. Yhdistyksen muu ulkoinen toiminta:

1. Yhdistyksen näkyvyyden lisääminen: Meidät löytää montaa kautta. Osaston kotisivut on laitettu kuntoon ja niitä päivitetään ja huolletaan säännöllisesti. Meillä on oma Facebook-sivu, mikä päivittyy myös lähes reaaliajassa, kun ilmoitettavaa on. Osaston oma WhatsApp-ryhmä kerää hiljalleen lisää väkeä ja siellä käydään keskustelua ajankohtaisista asioista ja ilmoitellaan myös tulevista. Osaston instagram-tili hakee vielä muotoaan. Säännölliseksi suunniteltu maakuntakirje on myös hyvin löytänyt tiensä kahvipöytien lukemistoon. Kaikkea tätä on mainostettava tehokkaammin, että jäsenistö löytää etsimänsä tiedon mahdollisimman helposti ja vaivatta. Myös uusia keinoja näkyvyyden lisäämiseen etsitään.

2. Yhteistyösuhteet: Tulevassa toimikunnassa etsimme tehokkaimmat tavat hajauttaa tekemistä eri ihmisille, niin että kaikkien äänet tulevat varmasti kuuluviin. Työnantajatahon kanssa yhteistyötä työpaikoilla on tiivistettävä. Etsitään eri keinoja myös siihen.

3. Vaikuttaminen ja edunvalvonta: Paikallispolitiikkaan pyritään etsimään jonkinlaista rajapintaa SAK:n kanssa tehtävän yhteistyön puitteissa. Tämä on selkeä kehityskohde, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle. Työ tämän kanssa alkaa lähes atomeista. Edunvalvonnan kanssa pitää tiivistää rivejä siten, että saamme luottamushenkilöiden ja työsuojeluasiahenkilöiden paikallistuntemuksesta paremman hyödyn tiedotusta ja tekemistä kohdennettaessa. 2024 kaudella yhteistä tekemistä ja suunnittelua tulee kehittää jatkuvasti.

6. Tiedottaminen, kotisivut, sosiaalinen media, jäsenkirje

Sekä ulkoinen, että sisäinen tiedotus ei ole koskaan valmis paketti. Näitä osa-alueita on jaettu ja hajautettu eri henkilöille toimikunnassa, ja ne ovat jatkuvan työstön alla. Tähän olisi hienoa saada jäsenistöltä palautetta, että osaisimme kohdentaa työn tarkemmin.

7. Toiminnan kehittäminen

Jätjestetään koko jäsenistön kattava kysely toiminnan kehittämisen suhteen. On ensiarvoisen tärkeää saada palautetta jäsenistöltä. Meillä on monta ideaa ja toteuttajia hyvä määrä, mutta kaikkea emme ole vielä keksineet. Tarvitsemme jäsenistöltä palautteen mikä meni hyvin ja missä olisi parantamisen varaa, jotta voimme jatkossa välttää turhat virheet ja harha-askeleet. Otamme mielellämme ideoita, ajatuksia ja palautetta vastaan. Kun saamme tiedon siitä, mitä toivotaan järjestettävän, on meidän helpompi lähteä sitä suunnittelemaan ja toteuttamaan. Osasto kykenee moneen ja meillä on halu kehittyä.