Parkkuu pirtin säännöt



Parkkuun Pirtti on PAU:n Pirkanmaan osaston omistama loma-alue. Viihtyvyyden vuoksi on tarpeellista noudattaa seuraavia sääntöjä.

Grillikatoksessa sijaitsevat puu- ja kaasugrillit. Niiden käyttäjät oovat velvollisia siivoamaan grillit käytön jälkeen. Myös roskat on toimitettava roskakoriin .  Toimita puita katokseen seuraavalle grillaajalle. Päätalon grilli on tarkoitettu Parkkuussa olevien yhteiseen käyttöön, samoin pihasauna on yhteisessä käytössä.

Kaasupullo on suljettava käytön jälkeen. Täysi kaasupullo löytyy päätalon eteisen komerosta.

Alueella nuotion teko on ehdottomasti KIELLETTY. Koskee myös metsä- ja ranta aluetta.

Koirat on pidettävä kytkettynä alueella.

Alueella on viiden verkon kalastuslupa.

Kävijöiden käytössä on kaksi soutuvenettä.

Alueelle saa tuoda asuntovaunun tai -auton ainoastaan paikan varaamalla.

Tilojen peruutukset on tehtävä vähintään viikkoa ennen varausajan alkua, muuten varauksesta laskutetaan.

Kaikkien käyttäjien on huolehdittava, että paikat jäävät ehdottomasti siivottuna ja hyvään järjestykseen seuraaville käyttäjille.

Kiinteistössä tai laitteissa olevista vaurioista tulee ilmoittaa välittömästi Simolle puh. 040 5092109

Alueella on noudatettava HILJAISUUTTA kello 23 jälkeen.

PAU:n Pirkanmaan osaston toimikunta.