PAU hylkäsi sovintoehdotuksen, neuvottelut ja lakot jatkuvat

20.11.2019

PAU hylkäsi sovintoehdotuksen – neuvottelut ja lakot jatkuvat 19.11.2019 Hyvä PAUn jäsen PAU hylkäsi sovintoehdotuksen – neuvottelut ja lakot jatkuvat PAU hylkäsi tänään 19.11.2019 sovittelijan antaman sovintoehdotuksen. Ehdotuksessa oli mukana useita työnantajan toivomia työehtoheikennyksiä, vaikkakin iso osa niistä on jo neuvotteluprosessin aikana lähtenyt pois pöydältä. Mutta sovintoesitysten kirjausten sijaan on vielä huomattavasti tärkeämpää se, mitä esitykseen oli jätetty kirjaamatta. PAUn ja Postin välillä on ollut vuodesta 2017 sopimus niistä tilanteista, joissa Posti siirtää perusjakelusta jaettavia lähetyksiä Posti Palvelut Oy:hyn tai johonkin muuhun Postin tytäryhtiöön, jossa käytetään alan halvempaa työehtosopimusta. Sopimuksella on suojattu työntekijöiden asemaa tällaisissa tilanteissa. Tämä sopimus on aivan olennainen myös tällä hetkellä postilaisten kannalta ja yksi isoista syistä mikä PAU päätyi sovintoesityksen hylkäämiseen. Pakettilajittelijoiden tilanne on ollut esillä paljon julkisuudessa ja heidän osalta PAUn vaade on ollut elokuun lopusta saakka yksiselitteinen. Pakettilajittelijoihin tulee jatkossakin soveltaa Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta. Tähän asiaan ei otettu sovintoesityksessä kantaa ja se oli siis toinen isoista kysymyksistä, joka johti sovintoehdotuksen hylkäämiseen. Sovintoehdotuksesta puuttui myös ehdotus luottamusmiesorganisaatiosta, jonka Posti irtisanoi päättymään marraskuun loppuun sekä muutamia muita neuvotteluissa esillä olleita PAUn jäsenille tärkeitä asioita. Sovintoehdotuksessa oli esitetty heikennettäväksi määräaikaisesti tiettyjä työehtosopimuksessa sovittuja ansioita koskevia ehtoja. Työvuoroluettelojakson pituutta esitettiin nykyistä lyhyemmäksi ja erityisen ongelmallista tämän osalta oli esitys koskien työnantaja mahdollisuutta muuttaa jo ilmoitettua työvuoroja. Koko sovintoesitys on nähtävillä valtakunnansovittelijan toimiston nettisivuilla tässä linkissä. Terveisin, PAU Lue lisää www.pau.fi Lue myös Ilmailualan Unioni IAU:n, Rautatiealan unioni RAU:n, Suomen Merimies-Unioni SMU:n, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n, Palvelualojen ammattiliitto PAMin, Suomen Elintarviketyöläiset SEL ry:n ja Sähköliiton tukitoimista postilakolle.